Avainsana-arkisto: yhteisöllinen suunnittelu

MITEN SUUNNITELLA JA TEHDÄ TOISIN?

Tämän blogin kaikki 27 aikaisempaa kirjoitusta on poistettu vanhentuneina. Uudet blogikirjoitukseni löytyvät täältä.

MITEN SUUNNITELLA JA TEHDÄ TOISIN?

Osallistava, yhteisöllinen suunnittelu (co-design) tarkoittaa ohjattua yhdessä suunnittelua ja tekemistä. Yhteisöllisen suunnittelun keskiössä ovat ammattitaitoisesti fasilitoidut ryhmäprosessit. Valmentavaa ohjaamista merkitsevän fasilitointi-sanan alkuperä tulee latinan kielen sanasta ”facil”, joka tarkoittaa helppoa.

Yhteisöllistä suunnittelua voi tehdä sekä pienimuotoisesti että osallistamalla laajasti ja avoimesti. Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu soveltuu sekä liiketoiminnan kehittämiseen että julkisten tai kolmannen sektorin kehittämistyöhön. Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu soveltuu hyvin myös systeemiseen toisinajatteluun ja toisin tekemiseen, kokonaan uuden kehittämiseen. Monessa organisaatiossa on kokemusta ja osaamista tehostamisesta ja olemassa olevan (tuotteiden, palveluiden jne.) vaiheittaisesta parantamisesta, mutta ei niinkään kokonaan uuden kehittämisestä. Systeeminen toisin tekeminen yhdistettynä kokeilukulttuuriin, nopeaan konseptointiin ja testaamiseen on luonteeltaan tulevaisuuteen proaktiivisesti varautuvaa suunnittelua ja keksimistä.

Osallistavaa, yhteisöllistä suunnittelua voi hyödyntää vaikkapa strategisessa kehittämisessä, konseptisuunnitelussa tai missä tahansa muutosprosesseissa. Tässä yhteydessä onkin syytä puhua muutoksen fasilitoinnista. Keskiössä voivat olla myös systeemiset muutokset: prosessien uudelleen ajattelu, organisaation työtapojen muutokset, tuote- ja palvelukehityksen uudelleen organisointi tai vaikkapa uudet ennakointiperusteiset ammattikuvat.

Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu on ammattialoja, osaamisia, siiloja, ajattelua ja näkökulmia törmäyttävää, erittäin tuloksellista ja nopeaa kehittämistä. Parhaimmillaan yhteisöllisessä kehittämisessä voi olla mukana organisaation johto, omat valitut asiantuntijat (joskus kaikki työntekijät), ulkopuolisia asiantuntijoita, yhteistyökumppaneita, asiakkaiden edustajia ja loppukäyttäjiä. Yhteisöllisessä suunnittelussa keskeinen rooli on fasilitaattorilla, joka auttaa ohjatuissa ryhmäprosesseissa ajattelemaan ja suunnittelemaan itse.

Osallistavaa, yhteisöllistä suunnittelua voidaan tehdä yhtäältä workshopeissa ja toisaalta etänä online-työkalujen avulla. Hyvään yhteisölliseen suunnitteluun tarvitaan kokenut ja ammattitaitoinen fasilitaattori, ja silloin kun työtä tehdään kasvokkain, usein myös graafinen dokumentaattori on tarpeellinen. Hän visualisoi työvaiheet ja tulokset kokonaisvaltaisiksi kuviksi. Dokumentaationa toimivista infograafisista visualisoinneista pitää käydä selkeästi ilmi worshopin sisältö ja yhdessä työstettyjen osien välinen dialogi. Tehokas dokumentaatio on keskeinen osa yhteisöllistä suunnittelua.

Ohjattu, yhteisöllinen työskentely on helppo nivoa osaksi organisaation kaikkea kehittämistä ja työtä. Käytännön kokemukset osoittavat myös, että rajat ylittävällä yhteisöllisellä suunnittelulla voidaan korvata osa aikaa vievistä kokouksista sekä siilomaisesta suunnittelusta ja yksin irrallaan muista toteutettavista työtehtävistä. Hyvin fasilitoidusta yhteisöllisestä suunnittelusta ja tekemisestä on tulossa organisaatioiden tehokas työtapa, tässä mielessä käynnissä on suuri kulttuurinen työtapojen murros. Yhteisöllisessä suunnittelussa voidaan hyödyntää tehokkaasti myös laajaa joukkoistamista, parviälyä. Joukkoistettu, rajat ylittävä parvityö tulee olemaan osa työn tulevaisuutta siinä missä hyvin fasilitoitu ja yllättävä osaamisten törmäyttäminen ja rajat ylittävä ihmisten kohtaaminenkin.

Yhteisöllinen suunnittelu on oppivaa, kuuntelevaa kehittämistä. Suunnittelu on luonteeltaan pelimäistä, keskiössä on jaettu näkemys ja ymmärrys sekä kasvokkainen luovuus ja yhteisöllinen ongelmien ratkaisu. Metodisesti tärkeää on, että organisaatio on heti aluksi asetettava peilin eteen ja ongelmat ratkaistava yhdessä sen sijaan että samoissa ongelmissa kellutaan ja ne kohdataan yhä uudestaan kykenemättä ratkaisuihin. Nykyisten ongelmien tehokas ratkaisu yhdessä on edellytys sille, että tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia voidaan yhdessä pohtia.

Yhteisöllisen suunnittelun metodologinen ja pedagoginen ydin liittyy hyvin fasilitoituun osaamisen ja tiedon jakamiseen, erilaisten näkökulmien törmäyttämiseen ja ihmisten aitoon kohtaamiseen. Karkeasti ottaen osallistavan yhteisöllisen suunnittelu jakautuu kahteen vaiheeseen, olipa sitten kyse strategisesta suunnittelusta tai esimerkiksi enemmän konkretiaan menevästä palveluiden kehittämisestä ja konseptisuunnitelusta: 1) Osaamisen ja tiedon rikastaminen sekä 2) Lisääntyneen ymmärryksen jälkeinen kiteyttäminen. Osaamista, ajattelua ja näkemyksiä rikastetaan esimerkiksi tulevaisuuden ennakoinnin avulla tai vaikkapa tarkastelemalla omaa kehittämistyötä toisilta toimialoilta tuoduilla näkökulmilla ja ratkaisuilla. Metodisesti yhteistä ymmärrystä laajennetaan ja monipuolistetaan myös yksilötyön, tiimityövaiheiden ja kokoavien yhteisten keskusteluiden kautta. Kiteyttäminen taas tapahtuu eri vaiheiden ja ryhmätöiden kautta siten, että saadaan aikaiseksi strategiset linjaukset tai vaikkapa konkretisoidaan toimenpiteet.

Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu vaatii pätevän fasilitaattorin.

Pätevä fasilitaattori toimii kapellimestarin tavoin ja ohjaa orkesteria koko ajan tässä ja nyt. Yhteisöllisen suunnittelun fasilitointi vaatii herpaantumatonta läsnäoloa ja tilannetajua sekä kykyä kuunnella ja ymmärtää sanottua. Työ vaatii myös intensiteettiä, hyvää substanssin hallintaa sekä kykyä pitää kokonaisuus ja aikataulu hallinnassa. Fasilitaattori ei voi olla harmaa seinäkukkanen, muttei myöskään päällepäsmäri, ihmisille on annettava tilaa. Tärkeintä ovat kuitenkin hyvät tulokset, fasilitaattori toimii kätilön tavoin: hän auttaa tulosten synnyttämisessäHyvä yleissivistys on keskeinen osa fasilitaattorin ammatitaitoa, samoin kyky motivoida ja vaikuttaa yhteisöllisen työskentelyn tunnelmaan.

Fasilitaattoreita ja dokumentaattoreita voi kouluttaa. Toisaalta kuka tahansa ei sovellu fasilitaattoriksi, kuten yllä sanottu osoittaa. Fasilittaattoriksi eivät esimerkiksi sovellu tilanteenlukukyvyltään vajavaiset ja liian perusteelliset, hidastempoiset ihmiset tai toisaalta persoonallisuudet, jotka peittävät alleen muiden sanottavan.

Erityisesti kyky kuunnella on asetettava keskiöön, jos aikoo kehittyä hyväksi fasilitaattoriksi. Kuuntelemisen kyky on tärkeää myös yhteisölliseen suunnitteluun osallistuville.

When you talk, you are
only repeating what
you already know.
But if you listen, you may
learn something new.

– Dalai Lama

Herkän kuuntelun sekä tiedon ja osaamisen avoimen jakamisen kautta jokainen ymmärtää paremmin myös parhaillaan käynnissä olevan asiantuntijuuden murroksen. Ennen asiantuntija oli arvostettu henkilö, joka kertoi, miten asiat ovat. Muut lähinnä kuuntelivat ja ottivat opikseen. Perinteinen asiantuntija ei välttämättä arvosta avointa keskustelua tai sanotun kyseenalaistamista. Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu taas on demokraattisempaa: se, mitä sanotaan, on tärkeämpää kuin se, kuka sanoo. Turha tärkeily ei kuulu yhteisölliseen suunnitteluun, jossa ajattelua, näkökulmia ja asiantuntijatietoa arvioidaan yhdessä avoimesti, läpinäkyvästi, osallistavasti ja rikastavasti moniammatillisen asiantuntijuuden rajapinnoilla.

Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu soveltuu myös käynnissä olevaan johtamisen murrokseen. Nyt puhutaan fasilitoivasta johtamisesta, jossa johtajat auttavat organisaation osaajia löytämään parhaat kykynsä ja toteuttamaan itseään organisaation(kin) kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteisölliseen suunnitteluun liittyy sisään rakennetusti suurempi yksilön ja tiimien vapaus sekä vapauteen olennaisesti liittyvä suurempi vastuu. Suurempaan itsenäisyyteen ja omaehtoiseen tekemiseen tarvitaan fasilitoivaa johtamista. Fasilitointi liitetään usein lähinnä valmennukseen, koulutukseen sekä palvelukehitykseen, mutta tämän blogikirjoituksen kuvaama fasilitointi on keskeisesti osallistavaa konsultointia, jossa työtä tehdään myös organisaatioiden ylimmän johdon parissa.

Osallistavalla, yhteisöllisellä suunnittelulla on nyt tilausta. Hankaluus piilee siinä, miten tunnistaa hyvin fasilitoitu ja tuloksellinen yhteisöllinen suunnittelu tavallisesta workshoppaamisesta. Epäilemättä vastaus kysymykseen palautuu osaamiseen, osin fasilitaattoreiden persoonaan ja kokemukseen sekä myös saavutettuihin tuloksiin ja palautteeseen. Toisaalta kyse on ajattelusta ja näkökulmista, menetelmistä ja pedagogiikasta.

Keskeisin kuulemani yhteisöllisen suunnittelun kritiikki liittyy siihen, että toiminta koetaan eräänlaiseksi teatteriksi tai näennäistekemiseksi, jossa joukot on koottu yhteen suunnittelemaan, mutta työllä ei oikeastaan ole vaikutusta mihinkään, ja todellinen suunnittelu tehdään jossain muualla.

Muutoksen fasilitoinnissa käy jatkuvasti ilmi, ettei monilla ihmisillä ole mitään intohimoa työtään kohtaan. Töissä tehdään välttämätön minimi, elämä on muualla. Yksi syy asioiden tilaan on se, että monet ihmiset eivät työssään koe, että heidän osaamistaan arvostettaisiin ja että he pääsisivät aidosti vaikuttamaan omaan työhönsä ja organisaatiota kehittäviin muutoksiin. Sen sijaan he kokevat, etteivät he tule kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Hyvin fasilitoidun yhteisöllisen suunnittelun ja työn kautta osallistujat pääsevät aidosti vaikuttamaan ja tuomaan esille omaa osaamistaan ja ideoitaan.

Yhtä yleinen workshoppaamisen kritiikki liittyy tuloksiin. Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu on vaikkapa kokouksiin, siilomaiseen suunnitteluun tai yksin tekemiseen verrattuna tehokasta ja tuloksellista, mutta jos workshoppaaminen jää lähinnä terapialuonteiseksi yhdessäoloksi tai huonosti fasilitoiduksi keskustelukerhoksi, luottamus yhteisöllisen suunnittelun tuloksellisuuteen saattaa heikentyä. Yhteisöllisen suunnittelun rikas metodinen ja pedagoginen tausta ja osaamisten evoluutio täytyy jättää toisen blogikirjoituksen aiheeksi. Mainittakoon kuitenkin palvelumuotoilu, jonka metodiikkaan yhteisöllinen suunnittelu workshopeissa on kuulunut. Yksi syy workshoppaamiseen kritiikkiin liittyy nimenomaan palvelumuotoiluun: usein kuullun palautteen mukaan palvelumuotoilu workshopeissa on koettu metodiikkapornoksi, jossa pääosaan on liian usein päässyt palvelumuotoilijoiden hurmaantuminen metodeista, jolloin asiakas ja workshopin todellinen sisältö on jäänyt toisarvoiseen asemaan ja vain vähälle huomiolle. Paljon kritiikkiä on kuultu myös yleissivistyksen puutteesta ja siitä, etteivät varsinkaan muotoilutaustaiset workshoppien ohjaajat kykene strategisen tason työhön. Hyvä fasilitaattori onkin eräänlainen renessanssihahmo, joka kykenee ohjaamaan yhteisöllistä suunnittelua vaikeissakin tilanteissa ja keskustelemaan monipuolisesti aiheista kuin aiheista.

Mikä sitten tekee hyvin fasilitoidusta yhteisöllisestä suunnittelusta ja tekemisestä niin tehokasta ja mielekästä?

1. TEHOKAS TYÖSKENTELYTAPA
Hyvin fasilitoitu yhdessä suunnittelu ja kehittäminen on todistetusti tehokasta, nopeaa ja haluttuihin muutoksiin johtavaa.

2. INNOSTAA AJATTELEMAAN JA OSALLISTUMAAN ITSE
Fasilitoinnin avulla kaikkien osallistujien näkemykset ja osaaminen saadaan käyttöön yhteiseksi eduksi. Yhteisöllisessä työssä pääsee tuomaan esille yksilöosaamista ja samalla kehittämään sekä ryhmän osaamista että omia kompetenssejaan.

3. JATKUVAA ITEROINTIA
Samaa asiakokonaisuutta lähestytään eri suunnista: näkemys ja osaaminen rikastuvat, valinnat selkeytyvät ja samalla mahdollisuudet, haasteet ja linjanvedot kiteytyvät. Jatkuvaa iterointia tehdään ryhmätöissä ja kaikki yhdessä.

4. AVOINTA, OSALLISTAVAA JA LÄPINÄKYVÄÄ
Hyvin fasilitioidun, yhteisöllisen suunnittelun ytimeen kuuluu läpinäkyvyys ja avoimuus. Tietoa ja osaamista ei pantata.

5. VAPAUTTA JA VASTUUTA
Vapaus ajattella itse lisääntyy, samalla kun yksilön vastuu omasta roolista ja yhteisestä työstä kasvaa.

6. TOISTUVAA JAKAMISTA
Ajatukset, osaaminen ja tuotokset jaetaan kaikkien osallistujien kanssa saman tien. Työskentelytapa rikastaa tehokkaasti kaikkien osallistujien osaamista.

7. REAALIAKAISTA DOKUMENTOINTIA JA KOMMUNIKOINTIA
Visuaalinen kokonaisuuksien ja asiayhteyksien hahmottaminen (esim. koostepiirrokset) ja sekä fläppien käyttö on tärkeä osa metodiikkaa, samoin kuin ryhmätöiden esittelyt ja keskustelut.

8. VERTAISARVIOINTIA
Tehdään jatkuvaa arviointia ja kehittämistä yhdessä, ei tyydytä annettuun.

9. KOKONAISVALTAISTA, ALAT JA OSAAMISET YHDISTÄVÄÄ
Siilot ylittävä holistinen kehittäminen on yhteen maaliin pelaamista.

10. MOTIVOINTIA JA TUNNELMAN LUONTIA
Kehitetään kimpassa ryhmähenkeä ja hitsaudutaan yhteen. Hyvä työnteon henki on metodiikan kulmakivi.

Yhteisöllisessä suunnittelussa ihminen huomioidaan psykofyysisenä kokonaisuutena, tasapaino on työskentelyssä tärkeä. Osallistujista piittaamaton, liian asiapitoinen työskentely ei johda toivottuun tulokseen, ei myöskään liian tunnepitoinen fiilistely. Ihminen pääsee parhaimpaansa, kun häntä kannustetaan ja motivoidaan. Vahva motivaatio ja työnteon hyvä henki on erinomaisten tulosten kannalta olennaisen tärkeitä.

Yhteisöllisen työskentelyn todellinen arvo nousee esille silloin kun tietoa ja osaamista jaetaan läpinäkyvästi, avoimesti ja yhteisen kehittämisen hengessä. Edellä sanottu kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta on yllättävän haastavaa erityisesti hierarkkisissa organisaatioissa, joissa on totuttu tekemään töitä ja päätöksiä siiloissa.

Mitä osaamiseen, metodiikkaan ja pedagogiikkaan liittyviä näkökulmia erityisesti painotan?

Nopea ja tehokas tulosten aikaansaaminen on paitsi osallistujille motivoivaa, organisaatioiden johdolle erinomainen peruste yhteisölliselle suunnittelulle. Kyse on oikeastaan kuuntelevasta tehokkuudesta, jossa osallistujien osaaminen pääsee esille samalla kun metodin mukaan siirrytään dynaamisesti työvaiheesta toiseen.

Toisin ajattelu, toisin suunnittelu ja toisin tekeminen on keskeistä tuloksellisen yhteisöllisen suunnittelun kannalta. Näkökulma ja miten tehdä toisin -menetelmät ovat tärkeitä siksikin, että esimerkiksi digitaalisen disruption kehityskulut (Uber, Airbnb, Skype, Alibaba, Facebook, Netflix, jne) ovat nopeasti muuttaneet toimintaympäristöä. Systeemisten muutosten fasilitoinnin ja yhteisöllisen suunnittelun avulla voi tehdä tehokkaita ja nopeita muutoksia (esimerkiksi työtavoissa, prosesseissa, rakenteissa tai kokonaan uuden luomisessa) suurissakin organisaatioissa, joissa laiva kääntyy yleensä liian hitaasti. Toisin ajattelu, toisin suunnittelu ja toisin tekeminen on parhaimmillaan systeemistä työskentelyä erilaisilla rajapinnoilla.

Kokeilukulttuuriin olennaisesti liittyvä uuden kehittäminen, nopea ideointi ja konseptointi, pilotointi ja testaus sekä suunnitelmien jatkuva iterointi kuuluvat metodipakkiin. Keskeisenä oppina on uusi suhde siihen, milloin jokin suunnitelma on valmis. Ajatus keskeneräisen uudenlaisesta arvostamisesta ja jakamisesta on menetelmien kannalta olennainen. Metodisesti kyse on myös jatkuvasta paluusta samaan yhä uusista näkökulmista. Metodi liittyy sisällön rikastamisen ja kiteyttämisen sykliin sekä kehittämistyön vaiheistukseen.

Tiedon ja osaamisen tehokas jakaminen on noussut esille monta kertaa tässä tekstissä. Teemaa ei voi olla korostamatta liikaa, koska avoin jakaminen on pedagogisesti ja metodisesti niin tärkeää. Käytännön jakamistyön kautta käy ilmi, että yhteisöllinen suunnittelu on erittäin paljastavaa: ihmisten näkökulmat, motiivit ja osaaminen tulevat läpinäkyvästi esille yhteisöllisen suunnittelun ja kohtaamisten kautta. Läpinäkyviksi muuttuvat asenteet ja osaamiset avaavat tietä uudenlaiseen jakavaan, kuuntelevaan ja oppivaan henkilöstöjohtamiseen sekä jatkuvaan vuorovaikutukseen. Yhteisöllisen suunnittelun ja vertaisarvioinnin valossa esimerkiksi kehityskeskustelut näyttävät menneen maailman toiminnalta. Jakamisen kannalta keskeisen tärkeitä ovat yhdessä suunnitellut yhteiset tavoitteet ja strategiset linjaukset. Mikäli organisaation strategia on työntekijöiden (ja potentiaalisesti yhteistyökumppanien, asiakkaiden ja loppukäyttäjien) kanssa yhdessä suunniteltu, sitoutuminen yhdessä luotuun on aivan toista luokkaa kun perinteisessä pienen piirin strategiasuunnittelussa.

Monille etukäteen ohjelmoituun suunnitteluprosessiin ja perinteiseen, yksisuuntaiseen asiantuntijatyöhön tottuneille erityisen haastavaa on se, että yhteisöllisessä suunnittelussa fasilitoidaan osallistujat ajattelemaan itse. Juuri mitään ei anneta valmiina. Workshopiin osallistujan täytyy olla läsnä ja valmiina näyttämään osaamisensa tässä ja nyt. Valmentavan ohjaamisen kautta rakantavan itsenäisen ajattelun kiihdyttäminen on koko menetelmäkokonaisuuden ja pedagogiikan ydin. Kokonaisuuteen olennainen osa ovat rakentava kriittisyys ja vertaisarviointi. Yhtä lailla menetelmäpakkiin kuuluvat argumentoinnin ja väittelyn säännöt. Esimerkiksi turha nimillä ja statuksilla päteminen tai kritiikitön auktoriteetteihin vetoaminen eivät kuulu yhteisölliseen suunnitteluun sen enempää kuin henkilöön käyvä negatiivinen kritiikkikään.

Hyvin fasilitoitu yhteisöllinen suunnittelu on dramaturgisesti tilannetietoista, työ ei saa olla junnaavaa saman toistoa vaan oivaltavasti vaiheesta toiseen siirtyvää dynaamista suunnittelua ja sen varmistamista, että työ on tuloksellista. Kyse on siitä, miten workshopin eri elementit järjestetään ja osallistujat ryhmitellään. Olennaista on työn eteenpäin kulkeva rytmi ja innostava henki. Hyvä yhteisöllinen suunnittelu on pedagogisesti ja psykologisesti osallistujat huomioivaa. Esimerkkinä kerrottakoon vaikkapa työvaihe heti workshopin alussa, jossa osallistujat saavat saman tien kertoa, mitä erityistä ovat tulleet workshopiin sanomaan. Oman sanottavan purkaminen vapauttaa voimavaroja tuleviin työvaiheisiin ja sitouttaa osallistujia työskentelemään yhdessä.

Yhteisöllinen suunnittelu on parhaimmillaan läsnä-älyistä, fiksua kehittämistä. Workshopit ovat eräänlaisia ajatuslaboratorioita, yhdessä kehittämisen todellisia dynamoita ja areenoita. Hollantilainen filosofi Johan Huizinga puhui aikoinaan leikkivästä ihmisestä (homo ludens). Oppi pelin ja leikin kautta on luonnollinen osa osallistavaa, yhteisöllistä suunnittelua erityisesti silloin kun pelimäistä lähestymistapaa tai leikkiä käytetään pedagogisesti osallistujien rentouttamiseen, hyvän tunnelman luomiseen, motivaation löytämiseen ja luovan suunnittelun kiihdyttämiseen.

Tulevaisuuden strateginen ja osallistava ennakointi on keskeinen osa ammattimaista yhteisöllistä suunnittelua. Suunnittelu ei saisi olla lähinnä historiaan pohjautuvaa eikä varpaiden kärkiin tuijottavaa, vaan aidosti tulevaisuuden mahdollisuuksista kiinni ottavaa. Hyvin fasilitoitu, ennakointien generoima keskustelu, päätöksentekijöiden ajattelun rikastaminen, vaihtoehtojen, uhkien ja mahdollisuuksien systemaattinen, läpinäkyvä ja avoin tarkastelu on tavattoman hyödyllistä. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin ennakointiin pohjautuva, hyvin fasilitoitu, yhteisöllinen (tulevaisuuden) suunnittelu yhdistettynä nopeisiin kokeiluihin ja testaukseen. Lyhyesti sanottuna mielekkäintä on ennakoinnin yhdistäminen käytännön tuloshakuiseen tekemiseen.

Tässä pitkässä blogikirjoituksessa keskityin organisaatioiden piirissä tehtävään, hyvin fasilitoituun yhteisölliseen kehittämiseen. Samoja periaatteita, osaamista, metodiikkaa ja pedagogiikkaa voi yhtä hyvin soveltaa myös täysin avoimessa, laajassa osallistamisessa sekä osin myös projekteissa, joiden keskiössä on ihmisten osallistaminen digitaalisten välineiden ja etäläsnäolon kautta.

Jari Koskinen
AlternativeFutures

Mainokset
Avainsanat: ,